PENTUTREENIT

Koiralähtöisesti ja sydämellä. Koiranpennun taitoja varmemmaksi.

Koiramon Pentutreenit hyvällä mielellä ja turvallisesti.

Koiranpentusi ansaitsee positiivisen ja turvallisen alkutaipaleen koiran ensiaskeleihin. Jotta pääset sinuiksi koiranpentusi kanssa, Koiramon Pentukoulu opastaa ja kouluttaa toimimaan koiranpennun kanssa luontevasti. Pentukoulussa käydään läpi kaikki tärkeimmät pennun taidot ja käsittelyvinkit helpottamaan arkieloa koiranpennun kanssa. Pentutreenit 2 ja 3 on luonnollinen jatkumo pennun kanssa touhuamiseen. Pentutreeneillä ei ole “tiukkaa lukujärjestystä”, vaan tunnit käytetään tehokkaasti sen hetkisten tarpeiden työstämiseen osallistujien toiveiden ja haasteiden mukaan.

Pentutreeneissä opetellaan ja syvennetään koirakohtaisesti tähän hetkeen liittyviä taitoja ja pennun arkeen liittyviä asioita. Harjoitellaan pennun perustaitoja, toiveiden mukaisesti. Tämän hetken tärkein opittava taito otetaan tunneilla tehoharjoitteluun. Työstämme jo opittuja oppeja eteenpäin, jokaisen omien tavoitteiden mukaan. Pentutreeneissä harjoitellaan kullekin koirakolle ajankohtaisia asioita, peruskäytöksiä ja tukitaitoja arjen hallintaan.

Pentutreeneillä harjoitellaan jatkoaskelia sujuvaan koira-arkeen. Pentutreeneillä on kolme koulutuskertaa (á 50min)/kurssi. Kun olet treenaillut koulutttajan kanssa kakkostreenit, jatka ihmeessä kolmostreeneihin. Pentutreeneistä saat runsaasti eväitä omaharjoitteluun, työ, oppiminen ja oivallukset tehdään arjessa koiran kanssa, pentutreenien niitä tukiessa. Koiranpennun elo on jatkuvaa oppimista.

Koiramon Pentutreenit toteutetaan 3 x 50 min lähiopetuksena kolmena peräkkäisenä keskiviikkoona.

Pentutreenien hinta on 49€.

Ilmoittautuminen Koiramon ajanvarauksessa tai puhelimitse 0401207116. Huom! Vastaathan ilmoittautumisen yhteydessä lyhyeen ennakkotietolomakkeeseen.

Koiramon Pentutreenit toteutetaan koulutetun ammattilaisen, eläintenkouluttajamme Iinan, toimesta jokainen koira yksilöllisesti huomioiden.  

Arvomme

Koirasi huomioivaa ja huolta pitävää hoitoa. Sydämellä.

 

Koirasi on tärkein

  • Kohtaamme jokaisen koiran yksilöllisesti
  • Koirasi ansaitsee nautinnollisen Koiramo-hetken 

    Ota meihin yhteyttä!

    Soita meille, vastaamme ilolla sinulle. Lähetä meille viesti, vastaamme nopeammin kuin luulitkaan. Tule käymään meillä ja ihastu Koiramoon. Seuraa meitä somessa, #koiramo.

    VARAA AIKA

    AINA HELPOSTI AJANVARAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

    moikka@koiramo.fi

    U

    Koiramo Oy, 3095276-6

    0401207116

    Vasarakatu 19, 40320 Jyväskylä