Oletko huomannut koirallasi viime aikoina muutoksia liikkeissä tai olemuksessa? Tai oletko miettinyt, mistä sen tietää, milloin koiralle olisi varattava aika koirahierontaan? Listasimme viisi helposti tunnistettavaa merkkiä, jotka antavat signaaleja koirahieronnan ajankohtaisuudesta ja tarpeellisuudesta. Näihin asioihin kannattaa koiran arjessa kiinnittää huomiota. Jos onneksesi mikään näistä ei osu oman koirasi kohdalle juuri tällä hetkellä, kannattaa merkit kuitenkin painaa korvan taakse, jotta osaat reagoida, kun asia on käsillä.

1) Koirasi on lakannut venyttelemästä tai vastoin normaalia käytöstään venytteleekin aiempaa enemmän ja useammin.

2) Koirasi on lakannut esimerkiksi hyppäämästä sohvalle tai pois autosta.

3) Aamuisin omasta pedistä nouseminen tuottaa vaikeuksia koirallesi.

4) Koirasi ei ravaa normaalisti, vaan se esimerkiksi vaihtaa heti askellajinsa laukalle tai peitsaa tai tekee ns.pupuhyppelyjä.

5) Koirasi aristaa selkeästi jonkun kehon osan kosketusta. Eläinlääkäri on kuitenkin todennut, että mitään varsinaista vikaa siellä ei ole.

Koirahieronnalle on koiran arjessa tarvetta myös muutamissa muissa selkeissä tilanteissa. Tässä vielä muutama mielessä pidettävä tilanne, joissa koirahieronta helpottaa ja auttaa koiran eloa ja oloa. Koirasi kärsii lihasjumeista tai se on ”vanhuuden jäykkä”. Tällöin koirahieronta avaa ja palauttaa lihaksia. Mikäli koirallasi on ollut jokin liikeratoja muuttanut trauma, on liikeradat syytä hoitaa kuntoon sekä eläinfysioterapeutin aktiivisella mobilisaatiolla että koirahierojan palauttavalla lihasmuokkauksella.

Nykyään koirien kanssa harrastetaan monenlaista, hyvinkin aktiivista, toimintaa, esimerkiksi agilitya, taakanvetoa, metsästystä tai muuta koiraa kuormittavaa lajia. Vaikka harrastus ei olisikaan niin kilpailusuuntautunutta tai ”vakavaa”, koirasi on kuitenkin urheilija. Ja urheilija vaatii oman palauttelunsa ja kehonhuoltonsa.

Näyttelyissä ja kisoissa käyvät koirat saadaan parhaaseen hehkuunsa ja mittaansa ennen näyttelyä tai kisaa ajoitetulla hieronnalla. Optimaalisin hieronnan ajoitus olisi esimerkiksi viikonlopun näyttelyä ajatellen torstaipäivä, jolloin perjantai olisi palautumispäivä ja viikonloppuna koiran liike ja kulku on paras mahdollinen edustustehtävää ajatellen.

Tervetuloa Koiramon koirahierontaan osaavan Sallan käsiin. Hierotaan koirasi hyvinvoivemmaksi!